Havaste, Paula

15.4.1962. FT Kirjallisuustiede. Ohjelmapäällikkö, Suomalainen tiedekeskus Heureka, Vantaa. Jäs. Suomen Kirjailijaliitto. Kaarlen-palkinto 2004. Laila Hietamiehen rahaston apuraha 2004.
Asiasanat: kirjailijat, runoilijat; lastenkirjallisuus, tietokirjallisuus, historialliset romaanit

Tuotanto

Kymmenen onnen Anna. Helsinki 2003. Gummerus. [historialliset romaanit]
Kotasavun Marja. Helsinki 2004. Gummerus. [historialliset romaanit]
Lapinmaan Nilla : katekeetan oppipoika. Helsinki 2005. Gummerus. [historialliset romaanit]
Loitsukirja. Helsinki 2007. Gummerus. [runot]
Maaren, samaanien sukua. Helsinki 2008. Gummerus. [historialliset romaanit]

Lastenkirjallisuus

Joulupukin tarina. Helsinki 2006. Gummerus. [saturomaanit]
Henkka maalla. Kirj. Paula ja Kari Havaste. Helsinki 2006. WSOY. [lasten kirjallisuus, kuvakirjat]
Henkka koulussa. Kirj. Paula ja Kari Havaste. Helsinki 2008. WSOY. [lasten kirjallisuus, kuvakirjat]
Temppuja ja tiedettä Heurekasta : kokeile kotona! Helsinki 2008. WSOY. [lasten kirjallisuus, tietokirjallisuus, Vantaa-aiheinen]

Tekstiote

"Kun joki teki suuren mutkan, sen takana aukesi koko Roavvenjaarga. Maarenin polvet notkahtivat, kun hän näki, mikä määrä tupia kylässä oli. Tusinoittain ja taas tusinoittain savuja nousi hirsisistä pirteistä, joista jotkut olivat niin suuria, että niissä täytyi asua kokonaisen talvikylän verran väkeä saman katon alla. Omituisten hajujen sekamelska vyöryi vastaan, haisi lialta ja jätöksiltä, savulta ja ruualta, eläimiltä ja pakkaselta yhtä aikaa. Ihmisiä oli kaikkialla minne katseensa käänsi, koppavat miehet housuissaan ja saappaissaan ja tympeät naiset oudoissa maata viistävissä villahameissa, harteilla röijyt ja hiusten suojana villahuivit, poskilla viluinen ja torjuva ilme. Joitain tapoja olisi pitänyt kyläläisillä olla, Maaren ajatteli harmissaan, kun hän rohkaisi mielensä, tervehti ja sai vastaukseksi pelkän olankohautuksen.

Ensimmäinen vastaan tullut hevonen sai hänet melkein yhtä vauhkoksi kuin taakkaporon. Mikon piti kiskoa poroa hartiavoimin, sillä sen silmät pyörivät päässä. Maaren olisi halunnut itsekin sännätä metsän turviin poron kanssa, pois tästä oudon hajuisesta ja yhä ahtaammaksi käyvästä kylästä. Mutta Mikko johdatti matkaa määrätietoisesti eteenpäin, ja pian Maaren näki tupien ylle nousevan kirkontornin risteineen. Hän teki nopeasti suojaloitsun.

Maan henki, ahon ajatus
mieli mannun mahtavimman,
tuuma tantereen tämänkin,
armaaksi avuksi nouse,
tarpeen tullen auttajaksi,
tueksi tutunomaksi.

Silloin vastaan tullut vaimo sylkäisi Maarenin jalkoihin, mikä sai lopulta arkuuden väistymään. Vai syljettiin täällä häntä! Mikko meni edeltä eikä huomannut, kun Maaren kääntyi ja sähähti lantalaisvaimolle. Tämä hypähti säikähtäneenä polulta ja yritti tehdä ristinmerkkiä."

- Teoksesta Maaren, samaanien sukua. Helsinki 2008. Gummerus