Kankaanpää, Hymy

14.1.1941 Laukaa. Kotip. Vantaa 1970-1995, nyk. Alajärvi. Teologian kandidaatin tutkinto, seurakunnan lehtorin tutkinto. Seurakuntalehtori Taivallahden srk. (65-66), lukion uskonnon ja psykologian lehtori Helsingissä (67-68) ja Vantaalla (68-94), eläkkeellä. Vapaaehtoista seurakunnallista toimintaa Vantaalla ja Alajärvellä.
Asiasanat: kirjailijat

Valokuva: Tapani Tallbacka

Tuotanto

Rakkauden kerjäläinen : unelmat ja todellisuus intensiivisessä psykoanalyyttisessa psykoterapiassa. Helsinki 2002. Tammi. [elämäkertaromaanit, uskonnollinen kirjallisuus]

- Teoksesta on tehty myös näytelmä.

Omin sanoin

Rakkaalle, taistelusta

"Rakkaalle taistelusta, jossa
voitto on tappio ja tappio kuin voitto:
Riemuiten sydän tarttuu unelmaansa,
vaan järki nuhtelee: Mielettömyyttä!
Laulujen lupauksiin toivo uskoo,
vaan epäusko tuomitsee ne: valheet.
Tulena mieli palaa rakkautta,
ojentuu käsi, tarttuu puhelimeen:
Sen todellisuus viskaa säikkyin luotaan!
Niin tahto kohtaa tahdon vertaisenaan,
epäilys epäilyksen, toivo toivon,
odotus odotuksen, ilo ilon,
ja kauneus rientää kauneutta vastaan.

Rakkaalle taistelusta, jossa
polkuni häipyy onnelliseen sumuun:
Ei ole toista päätä nähtävissä.
Ja toivo kysyy, tarttuako onneen.
Arkana mieli säikkyy särkymistä.
Ja voimat koetellaan äärimmilleen.

Rakkaalle taistelusta, jossa
kamppailee sydän heikkenevin voimin
ja joutuu autuaana tappiolle:
Vain yhtä kaipaa: rakkaan syliin tulla!
Huulilla epäröiden hellät sanat,
ne hädin tuskin jäävät kuiskaamatta,
kun järjen ohjaksista pyrkii irti
vallaton onni, päihdyttävä riemu:
Rakkaani minun on ja minä hänen!
Järjetön hulluus uskottelee, että
kauniissa unen maailmassa tässä
on joskus mahdotonkin mahdollinen.

Ja yli järjen, yli ajan, paikan
ojentuu käsi, yhtyy toisen käteen.
Ja vaikka kuinka vastaan kamppailen,
kieltäen vuoroin, vuoroin myöten antaen,
murtuvat järki, tahto, heikot voimat,
kun yksi hento sävel kaiken voittaa:
Rakkaani minun on ja minä hänen!

Rakkaalle taistelusta, jossa
sulavat jäät ja vesi virtaa hiljaa,
ja kukat puhkeavat roudan alta."

- Rakkauden kerjäläisen runo jostakin elämän matkan varrelta.

Tekstiote

Muistoja

"Kuka enää koskaan asettuu puolelleni yhtä kiivaasti kuin oppilas kuullessaan toisen opettajan sättivän luokkaani vallattomuudesta? Tyttö pyyhälsi paikalle kuin tuulispää raivoamaan: 'Ja Hymylle sun ei tartte rähjätä, se ei oo Hymyn vika, jos sä et saa järjestystä.'
    Kuka enää koskaan lahjoittaa luokanvalvojalleen varapärettä, kuka leipoo lihapiirakkaa ja tuo sen postilaatikkooni, kuka ripustaa opettajansa kaulaan kultaketjun helmineen? Keneltä ikinä saan lahjoja kuten heiltä, silmälasikettinkiä, pehmoleluja, kukkavaaseja, kynttilänjalkoja, maljoja, ristejä, hiuspinnejä, kampoja, kukista, kirjeistä ja korteista puhumattakaan?
    Kuka enää juoksee syliini halaamaan ja kertomaan: 'Voi Hymy, kun sinä oot meille kuin äiti.' Ja kukapa enää valittaisi kuten nuori mies: 'Voi Hymy, kun nää sun potenssis vaan kasvavat ja kasvavat!' Mikä luokka enää kirjoittaa uskonnon reaalivastaukset yli viiden pisteen keskiarvolla, ja ketkä laulavat lähtiessään Saku Sammakkoa:

'Meitä kaidalle tielle hän opastaa,
ahaa, ahaa,
että usko on tärkeintä matkalla,
ahaa, ahaa,
ei Pietari portilla tarkista
onko hiukset auki vai nutturalla,
ahaa, ahaa, ahaa.'

Muistoja, muistoja! Huumorilla kyllästettyjä lauluja, halauksia ja kiitoksia. Olin rakastanut työtäni ja nuorisoa. Olin elänyt opettaessani heitä. Olimme nauraneet yhdessä lukemattomille asioille. Olin saanut kirjeitä ja vastannut niihin koepaperin loppuun. Välitunnilla he olivat tulleet puhumaan ongelmistaan. Olin kuunnellut ja keskustellut. Olin saanut osakseni heidän ja heidän vanhempiensa kunnioituksen ja rakkauden. Tuon kaiken ja paljon muuta menettäisin nyt työni mukana.
   Totuus, Hymy, mikä siis on totuus? kyselin itseltäni ja vastasin: Olen tänä päivänä vapaaehtoisesti luovuttanut pois valtavan elämänsisällön, rakkaan nuorisoni."

- Teoksesta Rakkauden kerjäläinen. Helsinki 2002. Tammi