|
Tekstiote
En minä runoa yritä
"En minä runoa yritä, en osaa, olen liian
ronski
ravistelen hiekkaa kengistäni.
Teitä minun on ikävä viisikymmentäluvun
siskot
yhteistä meillä lapset, elämämme riemu ja riesa
ja halu töihin - omaan aikaan - omaan rahaan
pantiin leipä halki ja silakka poikki
kun toisiamme jeesattiin
meillä oli paljon naurua - se nyt ihmetyttää
mistä sitä riitti - silloin
sata grammaa kahvia sai pienellä rahalla
keitti siitä muutaman kerran
lapsista puhuttiin ja juoruttiin vähäsen - ei pahalla
ja miten miehen päätä kääntää kun nainen on
kaula
Armin kuvia lehdissä - onhan se nätti, me sanottiin
mutta kyllä Ester Toivonen sentään
hangattiin pyykit pesulaudalla
leikattiin vanhat rääsyt matonkuteiksi kun uutta jo sai
nähtiin pesukoneista unta.
Mihin minulta katositte siskot - elintasoon - oravanpyörään
minä en päässyt - oli lapsia liikaa
ja sillä tavalla tyhmä etten miehistä hyötynyt
aloin kirjoittelemaan kun lapset kasvoivat
minä sitä aina kuvittelin olevani erilainen kuin muut
olin irrallinen ja omillani, vähän sellaista huimaa - elämäni
olin naiivi ja tyhmä kun en neuvoja kysellyt
en huolinut kun tyrkytettiin, oma mun elämäni
onnellinen usein kummallisista syistä
tai ilman aikojaan
eikä yhtään kaduta kun taakseen katsoo
Siinä huoneessa olen usein unissani - se ensimmäinen
oma koti
talvella vesiämpärissä jääriite
kesällä sireeni ikkunan alla kukkii raskain tertuin
sinne mun uneni vie kun olen uhattu, turvaton
olen siellä nuori äiti ympärillä lasten hengitys
- elämäni veri."
- Eläkeläinen. 1980-luvun loppupuoli
|
